Päivitimpä kotisivut

ER-tuki piti päättyä, mutta pienen harkinna jälkeen annoin sivuston jatkaa olemassaoloaan, ja nyt on www.ertuki.fi päivitetty uusimpaan versioonsa. Samalla yritän myös aloittaa siellä sen mitä täällä tein, eli blogin kirjoittamisen.
Viime aikoina valitettavasti oikeat työt ovat vieneet ajan niin täydellisesti, ettei ole liiemmin ehtinyt mitään ylimääräistä kirjoitella - mitä nyt tuossa pienen eOppaan tein aiheena "Mainonnan merkitys varaston kiertonopeuteen" - siis sekin varsin pieni, muutaman sivun asian läpikäynti,

Mutta asiaan: ER-tuen piti siis päättyä ja Kettu Markkinoinin tulla tilalle. Kokonaisuuskuva vaatii kuitenkin sitä, että Kettu Markkinointi eriytyy omaksi kokonaisuudeksi, missä minä eli Kari Oksanen, häivytetään pois.

Näin se vain on ja näin mennään. Katsotaan mitä saan aikaiseksi tuonne ER-tuen sivuille, joka siis jatkossakin on Kari Oksanen konsulttitöiden esittely-ja tilauspaikkana.

Kommentit

Suositut postaukset