Osta Lohjalta - Pidetään työpaikat Lohjalla

Ajattelin vaihteeksi laittaa tänne "normaalia" kirjoitustani, eli tämä ilmestyy huomenna paikallisessa lehdessä (www.ykkoslohja.fi)

Kuinka paljon käytämme rahaa nettiostoksiin

Lohjalla on erittäin aktiivinen sosiaalisen median ryhmä, jossa viime aikoina on jälleen keskusteltu aiheesta, miksi et ostaisi Lohjalta. Ja tässä pari poimintaa:
- Juuri tästä asutuksen hajanaisuudesta johtuen ja pääkaupunkiseudulla työssä käymisen takia mielestäni lohjalaisen yrittäjän kannattaa panostaa verkko-ostomahdollisuuteen ja huolehtia että nettisivut ovat mahdollisimman palvelevat. Näin antaa ainakin mahdollisuuden asiakkaan tilata tuote itseltään ja raha jää paikalliselle yrittäjälle.
- Aukioloista sanoisin että arkisin 10-18 on ihan minimi. Tässä eilen kartoitin yhtä palvelua Lohjalla, jota olen tähän asti käyttänyt Hgissä, ja ilolla totesin että aukiolo oli 2 pvänä jopa 19.30:een ja hintakin vain vähän kalliimpi kuin Hki. Yhtenä/kahtena iltana myöhempi aukiolo voisi laajemminkin olla hyvä veto (erikoiskaupoilla ja -palveluilla). Yleisesti hankaluutta täällä aiheuttaa kauppojen hajanaisuus eli just se että täytyy ajaa paikasta toiseen ja kärrätä ja paimentaa lapsia ulos ja sisään että saa asiat hoidettua, siksi olis kivempi mennä illalla yksin jos kaupat vaan olis auki. Valikoimat ja hinta on sit toinen kysymys. Jos hinta on kovempi sillä pitää saada jotain riittävän hyvää ts. massasta eroava tuote, huomattavan hyvä laatu tai erityisen hyvä palvelu/helppo saavutettavuus. Näistä asioista useimmiten löytyy syyt tehdä ostokset jossain muualla.
- Itse tilaan vaatteet ja kengät netistä, pääasiassa ulkomailta. syynä siihen on, että sieltä saa erilaisia kuoseja ja on edullisemmat hinnat. Toki käyn ja ostan myös Lohjaltakin. mut autottomana mua ärsyttää eniten se, et kaupat on pitkälti joko Lempolassa tai Tynninharjulla.

Lohja on pieni kaupunki


On mittapuuna mikä tahansa, niin Lohja on pieni kaupunki ja Helsinki isoine kauppakeskuksineen on lähellä. Vielä  lähempänä on nykyään internet ja jokainen meistä voi omalta kotisohvaltaan tilata suoraan kotiovelle oikeastaan mitä vain.

Paikallisuus ja ostokset


Mitä enemmän halutaan ostaan hinnan perusteella tai helppouden perusteella, siirtyy ostoseurot entistä enemmän verkkoon ja pääkaupunkiseudun isoihin ostoskeskuksiin. Mutta samalla aiheutetaan paikallisten yrittäjien ja yritysten lukumäärän väheneminen, tarjonnan pieneneminen, tyhjentyviä liiketiloja ja paikallisesti lisäntyvää työttömyyttä.
Tukemalla paikallista yrittäjää, pidämme eurot omalla talousalueella ja tuemme alueemme palveluita ja niiden säilymistä.

EK tutkii


Elinkeinoelämän keskusliitto tutkimuksissaankin on osoittanut, että työpaikkoja on mahdollista saada lisää palvelualalle ja pieniin yrityksiin. Samanaikaisesti talouden rakennemuutos ja taantuma ovat vähentäneet työvoiman tarvetta etenkin teollisuudessa. Yksityisten palvelujen työllisyystilanne on pysynyt varsin hyvänä. Työvoimaresurssit on saatava tehokkaasti käyttöön, sillä korkea työllisyysaste on keskeistä hyvinvointivaltion rahoitukselle. Työllisten määrä on yhä pienempi kuin ennen finanssikriisiä 2008.

Elinkeinoelämän  valtuuskunta


130 suurinta yritystä työllistää yhtä paljon kuin 300 000 pienintä yritystä. Viennin keskittyminen on vielä suurempaa. Kymmenen suurinta vientiyritystä vastaa kolmasosasta viennistä ja sata suurinta kahdesta kolmasosasta viennistä.
Työllisyyden nettokasvu tapahtuu pienissä ja nuorissa yrityksissä. Analyysin mukaan tämä kasvua tavoittelevien yritysten joukko on Suomessa vähäinen. Suomessa on Japanin jälkeen OECD-maiden vanhimmat yritykset sekä matalin uusien yritysten työllisyysosuus koko työllisyydestä. Suomessa on myös suhteellisesti eniten yrityksiä, jotka eivät koskaan kasva yhtä henkilöä suuremmiksi.
Työllisyys on Suomessa kasvanut eniten yksityisissä palveluissa kymmenen viime vuoden aikana, yhteensä 143 000 henkilötyövuodella.

Palvelu on KINGI


Vanha sanonta, että asiakas on oikeassa ei välttämättä pidä paikkaansa, mutta kuinka asiakasta kohdellaan on tärkeä.
Lohjalla on viimeisten vuosien aikana tehty useitakin asiakaspalvelumittauksia keskustan yrityksissä ja valitettavasti niiden tulokset eivät ole olleet mieltä ylentäviä.
Lohjalta löytyy monia hyviä yrityksiä, joiden tuotteet ja palvelu ovat kunnossa ja liikeidea kohdillaan. Valitettavasti niiden ohessa löytyy yrityksiä, joiden kokonaisuus ei ole kunnossa.
Yksi huono kauppakokemus saattaa aiheuttaa sen, ettei asiakas enää tule liikkeeseen tai pahimmassa tapauksessa tule enää Lohjan keskustaankaan.
Lohjalla on paljon hyviä palveluita ja varmasti yrittäjien pitäisi tehdä jotain, yhdessä, jotta potentiaaliset lohjalaiset kuluttajat ostaisivat enemmän paikallisesti.

Verkostoitumalla, suunnittelemalla


Lohjalla toimii Lohcase ry, Lohjan Yrittäjät ry ja paljon aktiivisia yrittäjiä - joten pohja tulevaisuuden rakentamiselle on.
Osa tulevaisuutta on varmasti uusissa teknologioissa, jotka pitää ottaa entistä paremmin hallintaan ja toinen osa on paikallisessa yhteistyössä, mitä pitää jaksaa tehdä tulevaisuudessakin.
Toivotaan, että tulevina vuosina Lohjalta löytyy aktiivisia ja idearikkaita yrittäjiä, joiden hankkeita ei torpata samantien ja energisyyttä kuopata paperikasan alle. Uskotaan tulevaan.


Työttömyysasteen kehitys


Vuonna 2013 Lohjalla oli 47516 asukasta. Joulukuussa 2011 Lohjalla oli työttömiä 4,0%, eläkeläisiä 23,2% ja työllisiä 45%.
Vuonna 2014 Lohjalla oli joulukuussa työvoimaa 23239 henkilöä, työttömiä oli 3143 eli työttömyysaste on noussut 13,5 prosenttiin.
Vertailukohtana ELY-keskuksen 11,1 prosentin työttömyysaste 820 857 ihmisestä 90856 on työttömiä.

Kommentit

Suositut postaukset