Markkinointi ja viestintä

Olin tuossa taannoin "koulutuksessa", missä aiheena oli viestintä. Minulla oli kaksijakoinen syy mennä paikalle, ja huomasinkin, ettei paikalla ollut kuuntelemassa niitä henkilöitä ja tahoja, joita siellä oikeasti olisi pitänyt olla - eli valitettavan moni yhdistys ja toimija kuvittelee osaavansa viestinnän ilman koulutusta ja opastusta.

Itse toimin nykyään osittain myös toimittajana - itseasiassa edellinen tekemäni juttu meni online juuri eilen: http://www.ykkoslohja.fi/?q=node/23686 - ja juuri näiden paikallisten uutisjuttujen vuoksi blogini aktiivisuus on kärsinyt, eli ei vain ole ollut aikaa käydä kirjoittelemassa, eikä energiaa.

Markkinointi, mainonta ja viestintä itsessään ovat teknisesti usein helppoja toteuttaa, mutta mitä, koska ja kenelle ja miten ovat kysymyksiä, joiden vastaukset muuttuvat tapauskohtaisesti ja ajankanssa... näihin asioihin minä vastaan oman ammattitaitoni kautta, jota siis olen keräännyttänyt sieltä 1990-luvulta lähtien sekä tekemällä että opiskelemalla.

Markkinointiviestintääkin on paljon erityylistä. Tämän blogin rinnalla ajattelin aloittaa myös videobloggaamisen, katsotaan mitä siitäkin nyt sitten tulee.

Bottom line: kaikessa tekemisessäni on aina yksi tavoite: sen tulee auttaa ja tukea asiakkaani tavoitteita, ja mitä paremmin olemme asiakkaan kanssa ymmärtäneet tavoitteet, sitä paremmin niitä kohti kuljemme ja jopa saavutamme ne.

Kommentit

Suositut postaukset