Nykymarkkinointi

Sain oman markkinointikoulutukseni alun 90-luvulla Tampereen Kauppaoppilaitoksen Ulkomaankaupanlinjalta ja jos olisin jäänyt niihin oppeihin en varmaan tänä päiväinä näitä töitäni tekisi - en ainakaan menestyksekkäästi. Sitten noiden Tampereen aikojen olen lukenut itselleni Tuotekehittäjän tutkinnon sekä vuosittain lukenut ja opiskellut lisää markkinoinnin ja varsinkin ihmispsyykkeen alalta - kirjoista ja netistä.

Markkinointi käsitetään yhä liian paljon vain kuluksi suomalaisessa yritysmaailmassa ja jopa perusasioiden käytäntöönsaattaminen on monilla yrityksillä työn ja tuskan takana.
Aloittaessani oman yrittäjäelämäni silloin 80- ja 90-lukujen vaihteessa saatavilla olevat markkinointikanavat olivat aivan erilaiset kuin nyt vuonna 2013 mutta ne ovat vieläkin täysin käytettävissä, eikä niitä pidä väheksyä. Nykyaikana entisestään tärkeämmäksi on noussut eri kanavien ymmärtäminen oman yritystoiminnan ja sen tavoitteiden valossa. Jos aiemmin melkein pakosti joutui käyttämään kaikkia saatavilla olevia markkinointikanavia, niin nykyään pitää valita mitä käyttää ja tietoisesti olla menemättä ihan joka kanavaan.

Esimerkin kautta

Otetaan tähän kirjoitukseen vain yksi esimerkki eli internet, jota voisin verrata vanhaan puhelinluetteloon. 80-luvulla sinun oli oltava puhelinluettelossa, tai et ollut olemassa - se sama on nykyaikana netin kanssa - sinulla on oltava kotisivut, tai et oikeasti ole olemassa - tai liiketoimintasi ei ainakaan kasva olennaisesti. Koska mikäli sinusta ja palveluistasi ei löydy helposti tietoa (kuten kilpailijoistasi löytyy), saat tilauksia vain oman tekemäsi kautta... did you catch my drift?
Minä esimerkiksi olen tehnyt kevyesti yli 200 eri yritykselle internetiinn kotisivut... muutama mallilinkki löytyy kotisivuiltani, referenssi kohdasssa.

Tarinankerrontaa

Lisäksi viimeisten parin vuoden aikana konsultit ja kirjallisuus ovat alkaneet painottaa tarinan merkitystä - eli sitä mistä syntyy sisältö- mitä sitten laitetaan jakoon eri kanaviin. Jokaisesta yrityksestä ja toiminnasta löytyy oma tarinansa - toisista helpommin kuin toisista. Miten sitä tarinaa sitten pitää alkaa jakaa ja mitä kanavaa käyttäen riippuvat yrityksen tavoitteista, tilanteesta, resursseista sekä kohderyhmästä.
On sitten kyse tarinan levittämisessä printissä, sosiaalisessa mediassa tai vaikkapa sähköpostimarkkinoinnissa, kannattaa kysyä asiantuntijan kommentteja ennenkuin aloittaa itse, varsinkin jos ei ole oikein varma mikä olisi oikea tapa toimia...... kysyminen ei maksa oikeastaan mitään.... ja jos haluat lukea aiheesta niin lue esimerkiksi Peter Guberin kirja "Tell to Win".
K.


Kommentit

Suositut postaukset