Itsestäänselvyyksistä

Valitettavasti tämän Bloggerin blogi on jäänyt taka-alalle kun olen kirjoitellut niitä vähäisiä tuotoksiani tuonne Uuden Suomen blogini puolelle mutta tänä aamuna kahvia tässä juodessani ennen asiakkaalle lähtöä tuli mieleeni kirjoittaa pitkästä aika myös tänne.
Nyt kun vähitellen ollaan jo kääntämässä uutta vuosilehteä jälleen kalenterista eli siirtymässä jo kohta vuoteen 2013 on siitä siis kevyesti yli 20 vuotta kun itse aloitin oman yrittäjyyteni ja koko ajan olen tavalla tai toisella ollut tekemisissä markkinoinnin ja mainonnan alalla - auttaen pieniä ja keskisuuria yrityksiä ja yrittäjiä pärjäämään paremmin ja kertomaan itsestään potentiaalisille asiakkaille. Useimmiten kysymyksinä on aivan perustavanlaatuiset asiat kuten miten saada asiakkaita lisää, miten saada myyntiä lisää ja "yllättäen" itse vastauksetkin näihin kysymyksiin ovat varsin yksinkertaisia:
- kerro asiakkaille mitä teet
- kerro asiakkaille missä ja koska sitä teet
- kerro miksi asiakkaan pitäisi tulla juuri sinun luoksesi
Monella yrittäjällä on oikeasti hankala hahmottaa sitä tosiasiaa, että Suomessa ei monopolia ole oikeastaan kuin poliisilla, verottajalla ja Alkolla - muuten asiakkaille on aina vaihtoehtoisia reittejä kuluttaa rahansa ja tehdä päätöksiään.

Minä ITSE

Tämänkin on tuttu ajattelu vuosien varrelta - jos homma tuntuu yksinkertaiselta, on se vaikka mainonta tai markkinointi - niin senhän pystyy tekemään kuka tahansa samoinkuin kotisivut ja verkkokaupan strategian - niin varmaan periaatteessa se onkin kaikille mahdollista - muistanmehan me kaikki koulusta kun kaikille opetettiin samat asiat ja kaikille annettiin mahdollisuus oppia, mutta tosiasia on että me olemme erilaisia ja meillä kaikilla on omat hyvät ominaisuutemme ja sitten ne puolet joissa emme ole hyviä, tai jotka vain eivät oikeasti edes kiinnosta.


Mainonta ja markkinointi

Mainonnassa ja markkinoinnissa on taustalla aina ajatus tuottaa tulosta liikkeelle/yritykselle - lisää myyntiä, lisää tietoisuutta, lisää asiakkaita- mutta erilaiset markkinointitoimenpiteet voivat myös tuottaa erilaista tulosta- voi olla, että joku kampanja lisää tietoisuutta, mutta ei myyntiä?? Siinä auttaa vanha kunnon AIDA kaava eli ensiksi aiheutetaan HUOMIO, jonka jälkeen pitää aikaansaada MIELENKIINTO ja sen jälkeeen TARVE ja sitten se TOTEUTUS/OSTOTAPAHTUMA - joskus nämä kaikki tapahtuvat kerralla eli tulee heräteostos mutta useimmiten ihmiset/ kuluttajat miettivät ennenkuin ostavat ja tekevät "jopa" vertailua. Ja tämä vertailu tehdään nykyään yli 90%:sti verkossa - onko omat verkkosivusi siinä kunnossa että asiakas saa vastauksia mahdollisiin kysymyksiin sieltä - onko verkkosivusi oikeasti toimiva myyjäsi? Muista ettei verkkosivullesi tarvitse maksaa minimipalkkaa ja se on siellä sinua varten satoi tai paistoi 24/7 - ota siitä hyöty irti!

Loppulauselma

Itse olen näiden vuosien aikana huomannut ja todennut, että jo keskustelut yrittäjien välillä eli yrittäjä yrittäjälle ja varsinkin omassa roolissani markkinamiehenä, tuloksia syntyy jo pienestä - se kuinka pitkälle mennään ja mitä tehdään on sitten yrittäjän ja minun tyyppisen konsultin (inhoan tuota sanaa) tai markkinointikumppanin asioita. Kemioiden pitää toimia, jotta syntyy luottamus ja vain sitä kautta päästään pitkäaikaiseen ja varmasti myös tuottavaan yhteistyöhön - tuotto ei aina tule hetkessä ja paras tuotta tulee aina ajan kanssa.

Kommentit

Suositut postaukset