Pitkästä aikaa kirjoittamassa

Hei kaikille,

Kesäkuun ja heinäkuun vaihde on mennyt niin työkiireiden/ kuumuuden/ lattianlaiton yms parissa, ettei ole ehtinyt edes blogia kirjoittaa mutta nyt otin sen muutaman minuutin aikaa..

Jos sinulla on liike ja myyt tavaraa, miten saat ne myydyksi?

a. odotatko että asiakas kävelee sisälle, kiertelee ja kaartelee, kyselee ja miettii
b. laitat lehteen tarkan mainoksen ale-tuotteesta ja otat asiakkaat vastaan kun he tulevat sitä hakemaan

Liikemainonta toimii parhaiten kun pystyt mainostamaan sarjana ja antamaan jokaiseen mainokseesi jonkinlaisen yksitellyn syyn, miksi asiakas tulisi sinulta ja teiltä ostamaan.

Olen jostakin jo ehtinyt lukea, että vanha AIDA konsepti ei enää toimi, mutta omasta kokemustani voin kertoa, että se toimii ainakin oman paikkakunnan markkinoinnissa ja kun pyritään lisäämään tuotemyyntiä - miksei myös palvelumyyntiä. Tosiasia on myös että halutessasi uusia asiakkaita, on sinun kerrottava mahdollisille asiakkaille mitä sinulla on tarjolla! Todella harva hyväkään asiakkaasi kertoo aktiivisesti omille kavereilleen, mitä kaikkea sinulta ja teiltä löytyy.....

Attension
Interest
Desire
Action

Palaillaan aurinkoiseen työpäivään.

t. K

Kommentit

Suositut postaukset