Kotisivujen päivittämisestä

Internet kotisivut ovat jokaisesta yrityksestä helpoin tapa saada sekä antaa tietoa ja olla käyntikortti maailmalle, eikö näin ole?

Miksi sitten on yrityksiä joiden kotisivuja on viimeksi päivitetty vuonna 2005 tai jopa myöhemmin? 

Onko tosiaan niin että näiden yritysten markkinointivastaavat ovat oikeasti sitä mieltä ettei ole mitään merkitystä mitä kotisivuillaan näyttää ja kertoo?

Ymmärrän, että sivut eivät välttämättä ole tärkeä osa yrityksen liiketoimintaa (voisiko joskus kuitenkin olla?), mutta vaikka ei olisi niin sitten joko poistaa koko sivut tai tekee niille jotakin.

Haluaisin kerrankin nähdä kun joku pystyy järkevästi minulle kommentoimaan, miksi ei päivittäisi kotisivujaan viimeiseen 4-7 vuoteen, yritystoiminnan kuitenkin kokoajan jatkuessa.

Jos kysymys on osaamisesta, ota yhteyttä yhteen niistä sadoista suomalaisista yrityksistä, jotka tarjoavat kotisivujen uudistuspalveluita, jos et halua minua siihen käyttää - sillä voihan olla että se olen ollut juuri minä, joka olen ihmetellyt ääneen sitä teidän muutaman vuotta vanhaa kotisivua - tietenkin jos myös yrityksen kaikki muu aineisto on samalta vuodelta eikä yrityksellä ole ketään kuka viitsisi tai haluaisi tehdä niitä uusiksi... saattaisin ymmärtää... en kuitenkaan oikeasti..

K.

Kommentit

  1. Heppa,

    Olisiko pianovirhe iskenyt. Toivottavasti yritysten sivut on pävitetty myöhemmin kuin 2005, paljon myöhemmin.

    t.
    Martti K.

    VastaaPoista
  2. Sain kommentin tuosta väliotsikosta: "päivitetty vuonna 2005 tai jopa myöhemmin".. tarkoitin siis "tai jopa aikaisemmin"... ajatus meni nopeammin kuin sormet näppiksellä.

    VastaaPoista
  3. Sivujen päivittämisestä.

    Minua itseänikin ottaa päähän sivut, joiden päivitysmerkinnät ovat vuosien takaa tai ne on jätetty kokonaan puolitiehen. NYkyään yrityksiä on pilvin pimein ja nimet usein lähellä toisiaan. jos sivuja ei käytetä aktiivisesti pitäisi verkko-osoitteen nimi vapauttaa muiden käyttöön.
    Ymmärrän niitä yrityksiä, joille joku tuttava on ystävällisesti tarjoitunut tekemään sivut joskun muinoin. Kun sivuja olisi aika päivittää ei löydy tekijää ja materiaalit ovat hukassa. Varsinkin pienimuotoisen yrityksen kohdalla voi olla vaikea irrottaa varoja sivujen uusimiseen kun muutenkin eletään kädestä suuhun. Mainontahan ei ole ilmaista ja yrittäjän on siihen käytettävä myös omaa aikaansa.

    Nykyään ihmiset etsivät tietoa ensin netin kautta, ennen kuin lähtevät soittamaan paikkoihin tai villkaisevat puhelinluetteloa. Siksi olisi tärkeää pitää tiedot ajantasalla ja antaa luotettava kuva mahdollisille asiakkaille. (jos näen päivitysmerkinnän olevan yli vuoden vanha, alkaa epäilys herätä sisälläni, ja mietin soitanko ollenkaan kyseiseen yritykseen)

    Hyvästä asiasta kirjoitat, laittaa varmasti monet miettimään www-sivujen tärkeyttä.

    VastaaPoista
  4. Ehkä joillakin sopimustoimittajilla on varaa olla päivittämättä kotisivujaan, toki heilläkin yhteystiedot tulee tietysti olla ajan tasalla. Muussa tapauksessa päivittämättömyys on nykypäivänä suoraan sanottuna tyhmää. Isoimmat ongelmat lienevät a) ajan puute b) merkityksettömäksi kokeminen c) päivityksen vaikeus. Varmasti tuo c)-kohta korostuu, jos sivut on vuosikausia sitten tehty eikä alkuperäistä tekijää enää löydy tarjoamaan tukea.

    b)-kohtaa Anonyymikin kommentoi jo tuossa eli nykyään on vain fakta se, että tietoa haetaan ensisijaisesti netistä. Eikä tämä ole enää vain nuorten juttu, sillä kyllä useat eläkeläisetkin käyttävät nettiä paljon tiedonhaussa. Tämän takia jokaisen yrityksen tulisi ymmärtää, että netissä näkymisellä on suuri merkitys. Vähintään sieltä tulee löytyä ajantasaiset yhteystiedot.

    Usein olen törmännyt siihen perusteluun, ettei vain ole aikaa päivittää kotisivuja. Siinä on tietysti pähkinä purtavaksi varsinkin pienille firmoille, että miten oikeiden töiden ohessa ehtii sivuja ylläpitämään. Tulisi kuitenkin olla jonkinlainen idea siitä, mitä sivuille laitetaan esiin, ettei vain roiskaista jotain julkisuuteen. Tämäkin on kuitenkin sellainen seikka, johon apua on varmasti tarjolla, kun on vain halua olla netissä esillä. Tekniikka ei ole ainakaan enää esteenä, koska sivujen päivittäminen oikeilla työkaluilla vie yhtä kauan kuin sähköpostiviestin lähettäminen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentoi kirjoitusta - ehkä me kehitymme sitä kautta.

Suositut postaukset