Netistä luettua

Kävinpähän taas lukemassa www.yrittajat.fi sivustoa, joka tarjoaa todella hyvää tietoa sekä yrittämisestä kiinnostuneille että jo yrittäjän elämää viettäneille.

Muutama kohta nousi tänään esille, joita haluan tässä kommentoida. Tämä teksti on siis ote työhyvinvoinnin kuudesta tekijästä:

"Yrittäjän elämäntilanteeseen kuuluu uskomattoman paljon työntekoa. Hän ei kuitenkaan ole kone. Yrittäjän tulee huolehtia siitä, että myös perheelle, ystäville ja harrastuksille jää aikaa."
Tämän allekirjoitan itsekin ja onhan tässä reilut 20 vuotta kokemusta tuosta työnteosta eli tunteja ei kannata yrittäjän laskea eikä työ tekemällä lopu. Itsekin olen vasta viime vuosina ymmärtänyt että delegoimalla ja priorisoimalla selviää helpommalla.

"Jonkin asian oikein hyvin osaaminen on luonnollinen syy yrittäjäksi ryhtymiselle. Jos yritys kasvaa, yrittäjän oma työ muuttuu radikaalisti. Hän ei välttämättä tee ollenkaan sitä, missä hän alun perin oli oikein hyvä."
Osaaminen on myös yksi sellainen asia, jonka olen huomannut olevan tietynlainen "tabu" yrittäjien keskuudessa. Monta kertaa tulee vastaan henkilöitä, jotka osaavat itse kaiken eivätkä halua kysyä neuvoa tai jotka yksinkertaisesti eivät hyväksy sitä mahdollisuutta, että he eivät itse voi ja osaa tehdä kaikkea.
Itse olen tämän osaamisongelman jo osittain ratkaissut ja pyrin nykyään tarjoamaan omillekin asiakkaille omaa osaamistani eli markkinointia - kaiken muun osaamisen pyrin ostamaan, on sitten kyse hiusteni parturoinnista tai autoni öljynvaihdosta - jokaiselle työlle on oma ammattilaisensa ja kun tämä ymmärretään, on meille ammattilaisille työtä...

Koko tämän kommentoinnin perusajatus on vain saada sinulle, hyvä yrittäjä, joka sattumalla olet sattunut lukemaan tätä blogia, lupa ottaa yhteytä ja pyytää apua yrityksesi markkinoinnissa. En minäkään kaikkea tiedä mutta omaan kyltymättömän tiedonhalun, kokemuksen sadoista yritystapaamisista ja kyvyn keskustella erilaisten ihmisten kanssa - kokeile vaikka!

K.

Kommentit

Suositut postaukset